Kauden kolmas avomerikilpailu Helsinki Tallinna Race purjehdittiin viime perjantain ja lauantain välisenä yönä vaihtelevissa olosuhteissa. First 31.7 -luokka starttasi toisena vuotena peräkkäin ensimmäisenä luokkana pitkälle radalle kymmenen venekunnan voimin.
Startti otettiin kevyessä ennen kuutta eteläkaakosta puhaltaneeseen tuuleen. Ensimmäisellä merkillä kärkikolmikko oli Fun First, Lutra Lutra ja Thetis. Tuuli pysyi kevyenä ja lähes loppui kokonaan, ennen lopulta kääntymistä etelään noin kello 22 aikaan. Fleet oli tässä vaiheessa lähestymässä radan D ”ylämerkkiä” ja spinnuosuutta. Tuuli kuitenkin kantoi spinnuja ja tuuli alkoi nousta vähitellen pimeyden laskeuduttua Suomenlahdelle.
Kasuunilta lähdettiin kryssille kohti Tallinnaa ja yön aikana tuuli nousi lähelle ykkösgenoan rajoja. Hidas alkuosuus teki purjehduksesta varsin pitkän, ja purjehdittu aika painui yli 14 tunnnin. Ensimmäisenä maaliviivan ylitti Thetis ennen Lutra Lutraa ja Fun Firstiä.
Ilmoitustaululta kävi ilmi kilpailulautakunnan tekemä protesti Thetistä vastaan purjehdusohjeen kohdan 1.5 mukaisesti (henkilökohtaiset kelluntavälineet pidettävä puettuna koko ajan). Protestikäsittely johti 30 minuutin aikasakkoon, mikä pudotti Thetiksen sijoituksen kolmanneksi.
Näin tämän vuoden voitto kirjattiin Lutra Lutralle, kakkossija Fun Firstille ja kolmas Thetikselle. Onnittelut kärkitriolle ja lämmin kiitos kaikille osallistuneille ja fleetiä kannustaneille! Tänä vuonna tracker antoi hyvän mahdollisuuden kilpailun seuraamiseen.
Lisätietoja
Jutun pääkuva: Antti Hannula
Kommentoi