Spring Cupissa tiivis kamppailu sijoituksista

Kauden avausranking HSS Spring Cup purjehdittiin lauantaina ja sunnuntaina vaihtelevissa olosuhteissa. Viivalla nähtiin hienosti 10 Firstiä. Viikonlopun kokonaisvoittoon purjehti Perttu Rönkön kipparoima Penelope. Seuraavista sijoista käytiin todella tiivis kamppailu.

Purjehdukset aloitettiin lauantaina varsin reippaassa kelissä: tuuli oli noin 10 m/s etelän ja lounaan välistä. Kelistä huolimatta purjehdukset saatiin vietyä läpi ilman suurempia haavereita, mutta näyttäviä spinnubroacheja ja kiinalaisia nähtiin useampia. Ekan paukun otti Penelope takanaan Eero Lehmijoen Mélisande ja kolmanneksi Markku Kotisalon Fun First. Toisen startin otti nimiinsä Mélisande takanaan Penelope ja Fun First.

Sunnuntaina olosuhteet olivat vaihtelevammat ja päivän ensimmäistä lähtöä jouduttiin lykkäämään noin tunnilla rintaman mentyä ohi tuulta odotettaessa. Aamupäivän saderintaman väistyttyä purjehdusolosuhteet olivat hyvät suurimmaksi osaksi. Viimeisen lähdön aikana tuuli yltyi (9 m/s) ja vesisade alkoi uudestaan aamupäivää rankempana. Päivän ensimmäisen startin otti Perttu Monthanin kipparoima Thetis takanaan Petri Mustosen Lutra Lutra ja Penelope. Toisen ja samalla viimeisen lähdön vei Penelope takanaan Lutra Lutra ja Thetis.

Kokonaisvoittoon nousi näin ollen Penelope, kakkoseksi Mélisande ja kolmanneksi tasapisteillä Lutra Lutra. Onnittelut vielä voittajille sekä lämmin kiitos järjestäjille ja kaikille kilpailijoille.

11312844_969825753030267_4875133857471323993_o

 

Tulokset
Sailed: 4, Discards: 1, To count: 3, Entries: 10, Scoring system: Appendix A
Rank SailNo Club HelmName R1 R2 R3 R4 Total Net
1st FIN 10605 HSK Perttu Rönkkö 1.00 2.00 (3.00) 1.00 7.00 4.00
2nd FIN-10468 HSK Eero Lehmijoki 2.00 1.00 5.00 (6.00) 14.00 8.00
3rd FIN-10380 HSK Petri Mustonen 4.00 (5.00) 2.00 2.00 13.00 8.00
4th FIN-10742 HSK Perttu Monthan 5.00 (7.00) 1.00 3.00 16.00 9.00
5th FIN-10317 HSK Markku Kotisalo 3.00 3.00 4.00 (11.00 DNF) 21.00 10.00
6th FIN-11579 HSK Kari Stålberg 6.00 6.00 (10.00) 5.00 27.00 17.00
7th FIN-10103 KLV Juha Riikonen 7.00 4.00 (9.00) 7.00 27.00 18.00
8th FIN-10697 HSK Jussi Heikkilä (9.00) 9.00 6.00 4.00 28.00 19.00
9th FIN-9167 MP Markku Mantere 8.00 8.00 7.00 (11.00 DSQ) 34.00 23.00
10th FIN-11740 HSK Petteri Tarkio (10.00) 10.00 8.00 8.00 36.00 26.00

Lue lisää

Kommentoi

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s