Penelope, Thetis ja Lutra Lutra SM-mitaleille

Lauttasaari-lehti loi elokuisessa numerossaan katsauksen viime vuosisadan alussa järjestettyyn purjehduskilpailuun, Drumsöregattaan. Helsingfors Segelklubb (HSK) järjesti samaa nimeä kantavan kilpailun 4.-5.9. alkuperäisen regatan 120-vuotisjuhlan kunniaksi. Syyskuun regatassa oli mukana luokkina First 31.7 ja Louhi yhteensä 23 venekunnan voimin. Tapahtuma oli samalla First 31.7 -luokan SM-kilpailu.

Ylämerkillä. Kuva: Ville Elomaa

Sekä lauantaina että sunnuntaina purjehdittiin kolme lähtöä Melkin rata-alueella. Lauantaina olosuhteet tarjosivat puuskittaista, voimakkaasti shiftaavaa luoteen ja pohjoisen välistä tuulta. Petri Mustosen kipparoima Lutra Lutra oli vakuuttava kahdella lähtövoitolla ja yhdellä toisella sijalla. Perttu Rönkön Penelope purjehti sarjan 2-1-2 ja oli lauantain jälkeen toisena. Kolmanneksi lauantain lähdöissä purjehti Perttu Monthanin Thetis.

Purjehdusten jälkeen kokoonnuttiin HSK:n klubitalolle juhlistamaan purjehduksia, seurustelemaan sekä nauttimaan saunasta ja grillin antimista.

Sunnuntaina tuuli oli voimakkuudeltaan 4-7 m/s luoteesta tarjoten hienot olosuhteet, paljon shiftejä ja niiden myötä mahdollisuuksia taktikointiin. Thetis otti kaksi lähtövoittoa ja yhden kakkossijan. Penelope purjehti sunnuntaina sijat 2-1-(3), Markku Kotisalon Fun First sijat 3-3-2 ja Lutra Lutra sijat 4-(5)-4.

Firstit lenssillä. Kuva: Ville Elomaa

Näin SM-kultaan purjehti tasaisella suorituksella Penelopen miehistö ennen ”päivävoittajia” Thetistä ja Lutra Lutraa.

Palkintojenjaossa palkittiin Drumsöregattanin alkuperäisen kaavan mukaisesti 1. palkinnolla kaikki viimeisessä purjehduksessa viiden minuutin kuluessa ensimmäisen veneen jälkeen maaliin saapuneet veneet. Hyvien olosuhteiden vuoksi kaikki osallistujat saivat ensipalkinnon sekä Firsteissä että Louhissa. Käytössä oli regatan oikea palkinto 118 vuoden takaa.

First-kipparit juhlistivat Drumsöregattan perinteistä 1. palkintoa. Kuva: Ville Elomaa

Samalla tuli päätökseen kauden 2021 First 31.7 -ranking, jonka vei nimiinsä Thetis ennen Henri Matikan Mon Amieta ja Penelopea.

Kiitos tästä kaudesta!

Lisätietoja


Posted

in

by

Tags: