Avomeripurjehduksen SM-kilpailut eli Baltic Offshore Week 2017 purjehdittiin Helsingissä 15-18.6. First 31.7 -veneet olivat ensimmäistä kertaa mukana omana luokkanaan (ORC C) ja viivalle saatiin yhdeksän venekuntaa.
Torstain Särkällä tapahtuneen rekisteröitymisen jälkeen päästiin tositoimiin perjantaina pitkän avomerikilpailun (noin 27 nm) muodossa. Ennustettu kevyt tuuli indikoi pitkää päivää, mutta voimistuva merituuli vauhditti kyytiä ja kestoksi tuli alle seitsemän tuntia fleetin painaessa tiukkoja kulmia spinnuilla useaan otteeseen.
Perttu Rönkön kipparoima Penelope määräsi tahdin startista lähtien johtaen vakuuttavasti maaliin saakka, takana taistelu sijoituksista oli erittäin tiukkaa. Toiseksi ennätti Heikki Vesalaisen Uhuru ennen Petri Mustosen Lutra Lutraa. Kilpailun jälkeen nautittiin Merenkävijöiden vieraanvaraisuudesta ja grillin antimista.
Lauantaina ja sunnuntaina oli ohjelmassa yhteensä enintään kuusi ratalähtöä sekä vielä lyhyt avomerikilpailu. Lauantaina juhlistettiin Hjalliksen 30-vuotisjuhlaa paraatilla kauppatorin ja Eteläsataman läpi.
Rata-alueella kevyt ja shiftaava tuuli salli vain kolme lähtöä. Kaksi voittoa kirjattiin Penelopelle ja yksi Lutra Lutralle, kakkossijat puolestaan Markku Mantereen Watataitille, Uhurulle sekä Lutra Lutralle, ja kolmossijat Markku Kotisalon Fun Firstille, Ville Virtalan Sportiga Marielle ja Perttu Monthanin Thetikselle.
Sunnuntaina tuulikone oli saatu päälle 10-13 m/s lukemiin ja fleetin meno oli varsin vauhdikasta – lenssillä nähtiin jopa 12 solmun nopeuksia. Penelope vei varmasti molemmat ratalähdöt nimiinsä ennen Fun Firstiä ja kolmanneksi purjehtinutta Lutra Lutraa.
Sunnuntain viimeisen lähdön eli lyhyen avomeristartin reitti kulki Isosaaren eteläpuolelta Hramtsoville ja siitä Harmajan ohi sisään Särkänsalmeen. Lounaisen tuulen tarjoama kryssiosuus oli tasaista eikä tuulesta irronnut isoja taktisia irtiottoja. Hramtsovilla kärjen takana nousi spinnut tuulimittarin näyttäessä päivän reippaita lukemia. Legi tarjoili monelle venekunnalle ikimuistoisimmat hetket spinnulla surffinopeuksien ollessa kympin paremmalla puolen. Osalla peräsinpito ei aivan riittänyt ja tuloksena oli broach, osalla fallit kuoriutuivat ja myös skuutit olivat kovilla. Sijoitukset elivät vielä viimeisellä legillä ja voiton vei hienosti Lutra Lutra ennen Penelopea hiuksenhienosti ennen Sportiga Marieta muun fleetin seuratessa aivan kannoilla.
Avomeripurjehduksen SM-mitalit saivat yhteistuloksissa kaulaansa Penelope, Lutra Lutra ja Uhura – lämpimät onnittelut!

Tulokset (nettopisteet)
- Penelope (7,6)
- Lutra Lutra (14,3)
- Uhuru (22,3)
- Fun First (25,8)
- Sportiga Marie (30,9)
- Thetis (35,6)
- Watatait (38,6)
- Milou (46,9)
- Mon Amie (*)
Kiitos vielä hienoista järjestelyistä Merenkävijöille ja Avomeripurjehtijoille sekä kaikille osallistuneille ja rannasta tsempanneille!
Ranking-sarja päivitetty Tulokset 2017 -sivulle.