Seuraavassa on muistiinpanot Matti Pehkosen pitämästä mainiosta kaksituntisesta sääntökoulutuksesta First 31.7 -fleetille HSK:lla 19.8.2013.
Matti Pehkonen
- Pitkä kilpapurjehdustausta, mm. H-vene, IMS sekä lukuisat kölivenetyypit
- Kilpailun juryn puheenjohtaja
- Haluaa jakaa vinkkejä ja kokemuksia näkemänsä & kokemansa perusteella
Starttitilanteet
- Ennen starttia ei ole käsitettä oikea suunta, eli peiton ottava vene voi nostaa tiukasti vastaiseen. On annettava hetki tilaa väistää, ja tuulen puolen veneen on myös toimittava (pinna kääntyy ja purjeet sisään)
- Ei ole pakko huutaa ”nousee”, mutta se kuuluu hyviin tapoihin (=merkitystä protestikäsittelyssä)
- Heti lähtöpaukun jälkeen veneillä on oikea suunta, eli peiton saanut vene ei saa nostaa ylemmäs kuin tiukkaan vastaiseen
- ”Purjehtiessa ei tarvitse koskaan ennakoida, mutta kun tilanne syntyy, on toimittava”
Ylämerkkitilanteita
- Yleiset huomiot: First on nopea vene kääntymään, mutta hidas kiihtymään. Usein tehtiin venda lähellä merkkiä, mutta ei saatu venettä kiihtymään.
- Suositus: käännökset ajoissa ennen merkkiä. Levittäjä on merkityksellisempi taktiikan kannalta, ei ylämerkki.
- Jos tuulta olisi ollut kolme neljä metriä enemmän, olisi tullut kamalaa vahinkoa
- Muutama styyra paara, jotka oli osapuolillekin varmasti selkeitä (paaran annettava tilaa & väistettävä).
- Sääntö 14: veneiden osuessa toisiinsa, jos syntyy vahinkoa (= arvo laskee), tuomaristo miettii hylätäänkö myös kulkuun oikeutetun veneen purjehdus. Keskeistä on se, onko ryhdytty tilanteen vaatimiin väistötoimenpiteisiin eli yritetty väistää?
- Sääntö 6.9: rehti purjehdus vesillä. Jos ”Saat mennä” -huuto johtaa kolariin, myös styyra hylätään.
Case 1
- Tultu paaralla yli leikkarin ja siitä venda ja styyralla kohti merkkiä. Vene alkaa rekaamaan merkkiä lähestyessä, ei nouse. Tässä tilanteessa yritettiin joko piinata, mutta Firstin köli ei pidä, ajautuu edelleen herkästi kohti poijua. Erityisesti voimakkaammassa tuulessa G1:llä.
- Vaihtoehtoisesti genoa pakkasi piinatessa ja tuli pakkovenda. Eräässä tapauksessa jäi genoa pakkiin ja oltiin paaralla muun fleetin edessä ylämerkillä.
- Mitä säännöt sanovat?
- Zone = aina kolme veneenmittaa merkistä. Peiton saava vene saa oikeudet kiertää asianmukaisesti vaikka olisi ulkopuolinen vene. Ei ole väliä vaikka peitto purkautuu zonessa.
- Jos vene vendaa zonessa (ts. menee tuulen silmän yli) em. tavalla, menettää merkkioikeudet ja eri säännöt pätevät. Vastakäännöksellä on väistettävä kaikkia.
Case 2: tullaan paaralla zoneen ja vendataan siten, että yksi tai useampi vene joutuu väistämään.
- Mitä säännöt sanovat? Vastakäännös ylämerkillä:
- vyöhykkeen ulkopuolella: normaali vastakäännössääntö. Paaran vene väistövelvollinen kunnes keula menee yli vastatuulen ja on tiukassa vastaisessa = halssilla, purjeen ei kuitenkaan tarvitse vetää.
- vyöhykkeessä: jos styyralla tuleva vene saa peiton, on paaran veneen annettava merkkitilaa tai paaran vene rikkoo. Tai, mikäli styyralla takaa tuleva vene joutuu nousemaan tiukkaan vastaiseen, on paaran vene rikkonut.
Case 3
- Lutra Lutran video 1
- Paaran veneen (keep clear -vene) vastakäännös ei ollut valmis
- Styyralla Lutra Lutra joutui väistämään
- Matti olisi viheltänyt matchissa ja myös fleet-kisassa jurykäsittelyssä olisi näyttänyt paaran veneen kannalta erittäin huonolta
- Todistajaksi käy myös oman veneen miehistön jäsen, jos kysytään ”kuinka lähellä käänsit, kuinka läheltä väistit?”
- LL on paaran veneille myös este. Paaran etummaisen veneen on mahdollista huutaa toiselle ”tilaa esteellä, kääntäkää” (pitää antaa hetki aikaa reagoida) ja ylemmän (tai ylempien) on annettava tilaa etummaiselle vendan tekemiseen ja väistämiseen esim. perän kautta. Oltiin zonessa tai zonen ulkopuolella.
Case 4
- LL:n video 2
- LL:llä oikeus ajaa kurssia kuten radankiertoon kuuluu, Uhurulla ei oikeutta laskea päälle zonen ulkopuolella (keep clear)
- Zonessakin LL:llä oikeudet ajaa merkille (peiton purkaantumisella ei merkitystä), Uhurun annettava tilaa
Case 5
- LL:n video 3
- Penelope tulee oikein merkille (olkoonkin rohkeasti), Piggy ei joudu väistämään (eikä Piggy / Juha sitä odottanutkaan eli protestoinut)
- Penelope olisi voinut tehdä 360:n hieman aikaisemminkin
- Protestilippu nostettava ja jätettävä ylös, pelkkä ”osui” -huuto ei riitä, ja ilmoitettava lautakunnalle (mikäli kilpailuohjeessa näin vaaditaan)
Levittäjä
- Jos peitto levittäjälle saavuttaessa, on peiton saaneella veneellä oikeus merkkitilaan
- Peitto ketjuuntuu jos useita veneitä joilla yksi kerrallaan seuraavaan peitto
- Todistustaakka protestitilanteessa (tai -käsittelyssä) veneellä, joka joko vaatii peitosta hyvitystä tai joka väittää peiton purkaantuneen
- Merkki kierretään kuten radan kiertämisen kannalta on tarpeellista
- Merkkitilanne on ohi kun veneen perä on ohittanut merkin. Sisäveneen oikeudet päättyvät kun perä on ohittanut merkin
Lenssitilanteet
- Tuulen puolen veneen jätettävä aina tilaa niin, että suojan puolen vene pystyy muuttamaan suuntaansa.
Case 6: Jos tuulen puolen veneen isopurjeen puomi on suojan puolen veneen istumalaatikossa, ei tilaa ole jäänyt eli tuulen puolen vene on rikkonut.
Alamerkkitilanteet (poijun kierto vastapäivään)
- Vene, jolla on oikeudet merkille, on kierrettävä merkki kuten radan kiertämiseen kuuluu
- Jos tilaa jää, on tilan saaneella veneellä oikeus ajaa väliin ja ulompana olevalla veneellä ei ole oikeutta sulkea tai nostaa vastatuuleen
Case 7: vene tulee paaralla alamerkille ilman spinnua, toinen vene tulee styyralla. Peitto katsotaan perän poikki kulkevan näkymättömän linjan mukaan. Jos styyran vene on ”viivan etupuolella”, peitto on aina olemassa ja paaran veneen on annettava tilaa.
- Oppi: ei kannata tulla paaralla alamerkille slööraten.
Case 8: Mikäli styyran klungasta yksittäinen vene ajautuu alamerkiltä ulos zonelta, ei tällä ole mitään oikeuksia alamerkillä vaan zoneen saapuminen katsotaan uudestaan senhetkisen tilanteen mukaan.
Case 9: Spinnuilla ajava tuulen alapuolinen vene voi nostattaa toisen pois merkkilähestymisestä jos veneet ei koskaan tule zoneen (eri asia on se, onko tämä järkevää muun fleetin kanssa kisaamisen kannalta).
Muuta
- Jurykäsittelyyn kannattaa valmistautua asiallisesti ja rakentaa case huolella, tämä vaatii juryä ottamaan kantaa asiaan. Faktoja ovat mm. etäisyydet, nopeus jne. Hyvällä valmistautumisella rakennetaan onnistunut käsittely.
- Yhdeksän kertaa kymmenestä vastapuoli sanoo ”ettei kuullut eikä nähnyt”. Tähän kannattaa varautua kertomalla miten oma vene ja miehistö aina toimii vastaavassatilanteessa. Oma gasti todistajana käy. Protestilippu noustava ensimmäisessä kohtuullisessa tilanteessa.
- Säännöt ei tunne tilannetta tai käsitettä että ”vene ei ole hallinnassa”. Toisin sanoen broachaaminen tai ”kuoleminen tuuleen” ylämerkille ei ole merkityksellinen – veneiden on oltava aina hallinnassa.
- ORCi -kisoissa (esim. WB, Suursaari, BOW) veneen on oltava purjehduskuntoinen myös mahdollisen kontaktin jälkeen, muuten lopetettava kilpailu mahdollisimman nopeasti ja haettava hyvitystä
- ORCi -kisoissa pyörimiset ei auta jos käytössä on keltainen lippu, tällöin menetellään kilpailuohjeiden ja liitteiden mukaisesti
Edit: lisätty linkit Lutra Lutran videoihin.
Vastaa käyttäjälle Petri / Lutra Lutra